Harjoittelutauko

Harjoitteluun tuli omalta kohdaltani muutaman viikon tauko, kun sairastuin ärhäkkään virus-/ bakteeritautiin. Viikko meni pienessä lämmössä ja lopulta oli pakko mennä päivystykseen keuhkokuville, kun tuntui ettei olo helpota. Nyt ollaan voiton puolella, mutta levon kannalta otetaan vielä tämä viikko.
Oma kisahevoseni joutui myös hyvin pian Tanskan PM-kisojen jälkeen sairaslomalle. Kun olimme kisoista palautuneet kotiin, hevosen luonne muuttui yllättäen totaalisesti; rauhallisesta, lehmänhermoisesta hevosesta tuli rauhaton, stressaava ja orimainen. Eläinlääkäri tutki Rose Annen kotitallilla ja totesi, että tammalla on todella iso munasarjakasvain, mikä eritti verenkiertoon testosteronia. Pääsimme nopeasti Tampereen hevosklinikalle, jossa Rose leikattiin. Leikkaus oli vaativa. Kasvain oli ihmisen pään kokoinen ja se oli tehnyt viuhkamaisesti kiinnikkeitä vatsaonteloon. Vaikka leikkaus ei sujunut käsikirjoituksen mukaan, on hevonen toipunut leikkauksesta ikäänsäkin nähden todella hyvin. Ensimmäiset kolme viikkoa leikkauksen jälkeen Rose joutui olemaan karsinalevossa. Onneksi tamma nauttii olostaan tallissa. Nyt leikkauksesta on kulunut reilu neljä viikkoa. Tammaa kävelytetään päivittäin ja nyt se pääsee jo tarhailemaan muutamaksi tunniksi päivässä. Haava on parantunut siististi, eikä komplikaatioita ole ilmennyt. Jos toipuminen jatkuu yhtä hyvin, pääsen kiipeämään ratsaille muutaman viikon kuluttua.

Ruokavalio

Suurin osa liikunnan harrastajista ovat varmasti henkilöitä, joiden tavoite on painon pudotus ja kiinteytyminen. Ruokavalion koostuminen on siis hyvin yksilöllinen asia. Yksi yhdistävä ja tärkein seikka on kuitenkin varmasti nesteen, ts. veden saanti. 3 litran vesimäärän nauttiminen päivässä on aika hyvä suoritus. Kun ottaa tavaksi, että vesipullo seuraa aina mukana, täyttyy tuo kolme litraa hyvin nopeasti.
Kun PT kysyi alussa omaa tavoitetta, oli se aika selkeä; olen tyytyväinen, kun sixpacki on näkyvissä ;) Tuohon alan ammattilainen totesi, että naisella niin alhainen rasvaprosentti ei ole millään muotoa pidemmän päälle terveellinen. Tavoitteeksi kirjattiin kiinteytyminen, muutaman kilon painon pudotus ja yleisesti kropan hallinnan parantaminen- lihaskunnon parantaminen.
Painoin treenikauden alussa n. 65 kg:a (pituutta 165cm). Painon tiputus ei siis ollut asian ydin, enkä vaa'alla käynyt, kuin vasta muutaman kuukauden jälkeen. Painoa oli jäljellä 57 kg:a. Tässä vaiheessa alettiin enemmän keskittyä myös ravitsemuksellisiin seikkoihin. Määräys tuli, että ruokailukertoja tulee olla vähintään 6 päivässä; joka ruokailukerralla jotain proteiinin lähdettä, sekä myös hiilihydraatteja, joista energia treenaamiseen tulee! "Vanha" lautasmalli on edelleen hyvinkin käyttökelpoinen ateriaa kootessa!
Tässä vaiheessa täytin myös ruokapäiväkirjan, jonka PT analysoi. Sain oikeassa suhteessa ravintoaineita, mutta silti ainoastaan yhtenä päivänä kolmesta kcal-määrä täyttyi. Ihmisen kroppa on kuitenkin tehty sellaiseksi, että se tasaa noin kolmessa päivässä saadun energian! Suojaravintoaineita sain tarpeeksi (syön purkista Möllerin kalanmaksavalmistetta, mistä tulee hyvin Omega 3:sta). Yllättävää oli, että suolan määrä veti vähän jopa punaiselle, pelkästä ruisleivän syömisestä! Itse en ruokiin pahemmin suolaa lisäile. Lisäenergian tarpeen tyydyttämiseen tuli "käsky" käyttää enemmän kasvirasvoja, nyt lorauttelen oliiviöljyä salaatteihin ja mihin se vaan sattuu sopimaan.

                                                         Painoa enää 55kg:a

Muistan sen yhden päivän, jolloin sain täytettyä tarvitsemani kalorimäärän; söin kuin sika- niin paljon, kuin tähän kehoon vähänkin mahtuu! Tässä vaiheessa todettakoon, että laskennallinen kaloreiden tarve minulla on 2200-2500 kcal/ vrk, kun se "normaalielämässä" on n. 1500 kcal...
Paino tippui edelleen, alimmillaan painoin enää 55 kg:a. Tässä vaiheessa ostin pussillisen hiilihydraattivalmistetta palautus/proteiinivalmisteen lisäksi.
Tämän kauden tavoitteena oli olla parhaimmassa iskukunnossa vammaisratsastajien PM-kisoissa, jotka käytiin syyskuun lopussa Tanskassa. Harjoittelu + liitännäiset asiat menivät juuri nappiin kisoja ajatellen. Ennen kilpailuja oli "herkistelykausi" ja nyt kisojen jälkeen minä vietin ylimenokauden ja hevonen sairasloman. Em. asioihin palaan vielä myöhemmin.
Ylimenokaudella paino alkoi mukavasti nousta ja nyt kun aloitin "massankasvatuskauden", painoa oli jo 59 kg ;) Jatkossa paino tulee olemaan enemmän syynissä; paino saisi alkaa vielä nousta tästä terveellisen ruokavalion ja harjoituksen myötä.

Tavoitteellisen treenaamisen alku

Oli kyseessä sitten sairauden tuomat, tai vaan tekemättömyyden tuomat estot, saattaa liikkumisen ja urheilun aloittaminen tuntua todella haastavalta ja jopa liian vaikealta.

Itse olin menettänyt täysin kontrollin omaan kehooni, enkä uskaltanut enää tehdä mitään ylimääräistä, etten vaan pahenna oireita, tai mikä tekosyy nyt mahtoikin olla. Ihminen vaan passivoituu, kun jää tuleen makaamaan. 

Itselleni uusi sysäys urheilemiseen tuli viime keväänä Turkin lomamatkalla; tapasin rantahietikolla Suomalaisen hallitsevan naisten nyrkkeilyn EM-kultamitalistin. Poikani otti meistä yhteispotretin. Nyrkkeilijä oli niin timmissä kunnossa, vaikka oli juuri käynyt monet leikkaukset läpi. Asia jäi jollain tasolla mieltäni vaivaamaan. 

                                                        Turkissa 05/2013

Kotona päätin, että minulla ei ole mitään sellaista tekosyytä, miksi en voisi vielä itseäni haastaa liikkumaan.

Tässä vaiheessa kuitenkin päädyin ammattilaisen apuun, koska kehon hallintani oli häiriintynyt. Sattumalta löysin aivan super personal trainerin, jonka kanssa tapasimme alussa noin kaksi kertaa viikossa. 

Hän opasti minut ensimmäisenä sauvakävelyn ihmeelliseen maailmaan, tekniikkalaji sekin! Jo alkoi olkanivelet paukkua ja liikettä tuli jumittuneeseen rintarankaan. Sauvakävelyllä sain kunnolla tehoja nostettua, kun otin käyttöön Polarin sykemittarin. Pikku hiljaa kunnon kohotessa mukaan otettiin ylämäkivetoja- ajatella MÄ JUOKSIN! Aivan uskomaton fiilis, kun vuosi sitten en pystynyt 500 metriä kävelemään ilman jalkojen kramppaamista. 

                                                          Kotona 08/2013

Kerran viikossa käytiin PT:n kanssa kuntosalilla. Aluksi kartoitettiin lähtötilannetta; lantion asento oli väärä; kiertynyt ja vino, molemmat lavat lähti liikkeissä sirottamaan. Lihasvoima oli kadonnut taivaan tuuliin. Ainoa asia mitä olin pystynyt ylläpitämään ratsastusharrastuksella oli aerobinen kunto, mikä oli hyvä!

Kuntosaliharjoittelu lähti liikkelle lihaskestävyyden parantamisella; pienet painot, 10-15 toistoa, muutama sarja, tuntemusten jatkuvaa seurantaa. Itselleni mahdottomia liikkeitä oli kaikki ne liikkeet, missä kaulaa ja päätä joutui staattisesti jännittämään, tuntemus tuli samantien. Onneksi kaikkiin liikkeisiin tuntuu löytyvän myös tälläiselle vinkuralle variaatiot! Niistä lisää myöhemmin. 

Seuraava iso askel oli se, kun lähdin pelkän treeniohjelman kanssa YKSIN salille, ilman PT:in tukea ja turvaa. Hän kyllä tsemppasi siinäkin kohtaa ja sanoi, et kyllä sä siellä jo pärjäät! Ja niinhän mä pärjäsinkin :)

Pikku hiljaa luotto oman kropan tuntemiseen on palannut; tunnen nyt koska lapa lähtee mahdollisesti sirottamaan ja liikettä täytyy muuttaa, tai olkapää lähtee kiertymään väärään asentoon jne. Mutta alussa jonkun tietävän oli pakko olla mukana kertomassa se minulle. 

Sairaus

Yleisesti sanotaan, että dystonikot ovat ylisuorittajia ja heidän sanavarastoonsa ei kuulu sana "EI". Tämän allekirjoitan omasta puolestani. Tekemisen kautta sitä on jollain tavalla aina arvottanut itsensä. Työelämässä on ollut se, joka ei ole turhia, eikä toisaalta tarpeellisiakaan sairaslomia viettänyt. Aina kun töihin pyydettiin vapaapäiviltä, töihin lähdettiin, vaikka pää kainalossa itseään säästelemättä.

Sinä päivänä, kun eteen tulee se vaihe, että et enää kertakaikkiaan pysty, etkä kykene, vaikka haluaisitkin, on pirun kova paikka! Varsinkin kun on luonut ympärilleen sen elämän, ammatin, yrityksen, mistä olet pikkutytöstä asti haaveillut. Sairaus vie pikku hiljaa pala palalta elämästäsi tärkeitä asioita. Ensin voi räpiköidä vastaan, mutta lopulta huomaa, ettei olisi kuitenkaan kannattanut- makaat sängyn pohjalla kivuissa useamman päivän. 

Sairauden hyväksyminen vie jokaiselta meiltä oman aikansa- osa ei halua asiaa hyväksyä koskaan. Toisaalta sairauden kanssa on opittava elämään, muuten sitä katkeroituu. 

Itseltäni loppui ensimmäisenä konkreettisesti lehmien lypsy; työasennot saivat aikaiseksi järkyttäviä lihaskramppeja ja vääntöjä kaulan ja niskan alueelle. Silloin sitä vaan makasi sängyssä ja oksensi, jos päätä vähänkin johonkin suuntaan liikutti.

Samoihin aikoihin maitopurkit ja kupit tippuivat käsistä, oman kropan hallinta häiriintyi täysin. Myöskin ex-siivousfriikille tuli täysin mahdottomaksi mattojen tamppaaminen, ikkunoiden pesu ja imurointi.

                                       Sairauden tuomat ongelmat konkretisoituivat hevosen selässä! (vuosi 2010)

                               Keskivartalon punttisalitreenaus tuo selkeästi apua ratsastusasentoon! (vuosi 2013)

Tässä vaiheessa sain ensimmäisen diagnoosin; servikaalinen dystonia ja hoidoksi botuliinipistokset, sekä Rivatril lääkityksen. Voi sitä riemun päivää, kun epämääräiset oireet saivat lopulta nimen!

Muutama vuosi kului, suht mukavasti, kunnes jalkojen, lantion ja alaselän vaivat (joita muistan jo 15 vuotiaasta lähtien) alkoivat pahentua. Lopulta liikkuminen aamulla sängystä keittiöön saattoi olla liian tuskallista. Seuraavat kaksi vuotta "juoksin" tutkimuksissa, kunnes 19.6.2012 hoitava neurologini keksi kokeilla dopamiinikorvaushoitoa. Pilleri kerrallaan annosta nostettiin. Jännityksellä odotin, onko lääke minulle oikea. Olihan se! Kun kuukausia kului, pääsin taas kävelemään ilman kompurointia ja kovia lihaskramppeja ja viiltäviä nivuskipuja. 

Lääke ei minusta tervettä tee ja jokainen päivä voi valjeta täysin erillaisena, kuin olin suunnitellut. Olen hyväksynyt sairauteni, sen aiheuttamat menetykset. Onneksi tukenani on ollut oma perhe, ilman heidän tukeaan kaikki olisi ollut paljon raskaampaa. 

Mikään ei ole mahdotonta!

Tästä alkaa minun tutustuminen bloggaamisen maailmaan.
Haluaisin kirjoituksillani tsempata muita sairastavia henkilöitä oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen ja luoda uskoa siihen, että kaikki on mahdollista kun vaan oma motivaatio ja taustatuki on kohdalla.
Itse en kyennyt kunnolla kävelemään kaksi vuotta sitten- sairauteni seurauksena ja olin todella huonossa kunnossa, niin fyysisesti, kuin henkisesti. Olin joutunut luopumaan sairauteni pahentuessa elämäni työstä, sekä rakkaasta harrastuksesta.
Sairastan harvinaista neurologista sairautta Multifokaalista Doparesponsiivista lihasdystoniaa, mikä vei liikuntakykyni lähes kokonaan, kunnes hoitava neurologini teki lopullisen ja oikean diagnoosin ja sain sairauteeni oikean, loppuelämän lääkityksen.
Uuden innostuksen itsestäni huolehtimiseen sain todella tärkeäksi ja läheiseksi tulleen personal trainerini Helkan kautta, joka sai ladattua minuun itsevarmuutta ja uskallusta kokeilla rajojani. Kesäkuusta 2013 olen toiminut Helkan kanssa yhteistyössä ja yhteistyö on kantanut selkeästi hedelmää. Sairauteni tuo edelleen ja aina haasteensa treenaamiseen, mutta mikään ei ole siltikään mahdotonta!